Kuorolaisemme ovat jälleen möyrineet koloistaan kohti hyisiä tammikuun pakkasia, kinkun ja konvehtien täyttämät mahat pullollaan. Mieltä ylentävästä ja virkistävästä kunnonkohotuksesta kaikki haaveillen puhuvat ja uusien terveellisten elintapojen puolesta käydään ”nyt alkaa uusi elämä” keskusteluja. Ajatukset kiitävät jo tulevan vuoden seikkailujen suunnittelussa ja viisaita päitä lyödään kilvan yhteen kuningasajatusten toivossa.

Kuoron perinteiset ”kuoro-euroviisut” koittavat jälleen pian ja hittejä todennäköisesti pukkaa monelta rintamalta. Meidän ”Euroviisujen” viehätys ja jännitys on varmasti samaa tasoa kuin virallisten viisukilpailujenkin. Kappaleiden tekijöitä jännittää, kuinka kappaleiden käy ja kaikkien mielissä pyörii minkälaisia kappaleita kuullaan ja kuka pärjää mitenkin. Kuuntelu- ja äänestyskierroksien jälkeen pohdiskellaan miten kappaleet toimisivat meidän setissä ja millaista sovitusta teoksista voisi rakentaa. Tulosten jälkeen voittajat vetäytyvät koloihinsa avustajien kera hieromaan potentiaalisista kappaleista todellisia timangeja ja tulevia kuoroklassikoita.

Omalla kohdallani on takana erikoinen jakso Semmari-aikakautta. Edellisestä Semmari-tapaamisesta poikien kanssa on yli kolme kuukautta, edellisestä keikasta neljä kuukautta ja edellisestä varsinaisesta äänitys- ja harjoitusviikonlopusta noin viisi kuukautta. Tässähän on tunne, että on melkein vieroittunut koko hommasta. Talven pimeinä iltoina huomasin, miten tärkeää tämä porukan näkeminen alkaa olla, ja että on melkein ikävä jätkien naamoja ja höpinöitä. Tässähän melkein silmäkulma kostuu moista ajatellessa. Keikkailemaankin tekisi jo kovasti mieli, kyllä se sen verran hauskaa on. No nyt ollaan jälleen remmissä mukana ja painetaan kohti uusia seikkailuja.

Pakkasterveisin: Uski