Olen ihmetellyt tässä pienessä mielessäni tuota sotimisen halua. Sitä kun ei suomalainen enää talvipakkasilla muista sotimisen kurjuutta ollenkaan, vaan haluaa sotia ehdoin tahdoin milloin kokkaamisessa, milloin laulamisessa. Kurjaa hommaa tuollainen sotiminen minun mielestä. Miten olisi KUOROHIPPA, KYMMENEN KUOROA LAUDALLA, KAHDEN KUORON VÄLISSÄ, VIIMEINEN KUORO TUUTISTA ULOS, KUOROA MÄ METSÄSTÄN JNE... Toimisi koko perheen ohjelmana paljon paremmin.

Kukapa olisi arvannut muutama vuosi sitten, että parhaan katseluajan telkkarista täyttää kuoro-ohjelma. Ja syksyllä homma senkun kiihtyy. Sillon haetaan Suomen parasta kuoroa. Ja jos yhtään arvaan niin seuraava ohjelma on jo kanavajohtajan allekirjoitusta vailla. Miten olisi UNELMIEN POIKAKUORO, HUIPPUKUORO HAUSSA, MAAJUSSILLE TYTTÖKUORO, KUOROREMONTTI...

Luultavasti tämän kuoroinnostuksen jälkeen alkaa sitten MAAILMAN PARAS SÄHLYJOUKKUE, VASENKÄTISELLE TRUKKIKUSKI...

Ja kanavajohtajat ihmettelevät: "Mistä näitä senttejä tulee?"

Semmarit ovat osallistuneet kilpailuun kolme kertaa. Ensimmäinen oli Lakeuden Kyky, toinen Tampereen sävel ja kolmas Montreauxin Kultainen Ruusu. Saldona ei ole yhtään ykköstilaa. Tampereelta saimme sentään kunniakirjan pääkivun lisäksi. Sveitsissä pää oli ihan sekaisin moisesta pyörityksestä ja eurooppalaisesta ilmapiiristä. Alavudella järjestäjät eivät voineet jakaa 20 miehelle yhden hengen etelänmatkaa.

Mutta kaikesta huolimatta ja siitä johtuen, me emme enää kilpaile. Laulamme parhaiten maailmassa omia laulujamme ja se riittää meille. Onnea kuitenkin kaikille taistelijoille ja kuorosotaveteraaneille. Ilmeisesti ensi sunnuntaina taas soditaan verissä päin. Laulaminen on iloinen asia.

tuomo