Kuulumiset 26.4.09 26.4.2009

Viikko sitten kuoro taas treenaili uusia kipaleita. Tällä kertaa harjoitteluareenana toimi erään keskisuomalaisen koulun ruokasali. Tila oli mitä mukavin, mutta liekö ollut akustiikassa hieman vikaa, kun uusien kappaleiden sointi ei kuitenkaan ihan vielä ollut aivan timantti - lupaavaa materiaalia kuitenkin on tulossa.

Viikonloppuna myös visioimme mahdollisia uudelleen settiin nostettavia vanhoja kappaleita. Itselleni haastetta tarjoava ”Oparin aarteet” oli myös eksynyt listalle. Viikolla päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja muistella apinaliikehdinnät kuntoon. Kyllähän sitä nyt puolivoltin heittää tuosta vaan tällainen kaksvitonen! Kyllähän se voltti sieltä vielä löytyikin, mutta jostakin syystä sitä myös seurasi valtava kipu koko kropassa. Vielä siis tarvitaan vähän miehen vetreytystä ennen kuin Cheetah taas kiitä pitkin salin lattioita.

Upea keli on houkuttelut ulos. Purjehdusta harrastavana olisi kova hinku jo saada vene järveen. Ainoa pieni este on pilkkimisenkin (joidenkin mielestä!) kestävä jääpeite. Pahinta venekuumetta joutuukin helpottamaan jokakeväisillä veneen huolto-, säätö- ja viritysprojekteilla. Veneen alla kauniiden kevätpäivien viettämien ei siis ole vain laitapuolen kulkijoiden yksinoikeus.

Kuorossa on monia muitakin veneilystä innostuneita minun lisäkseni. Jonkinlaisen oman regatan järjestäminen on käynyt useasti mielissämme. Ehkä vielä jonain kesänä haaveilemamme ”Päijänne-ilmiö” toteutuukin. Tänä kesänä ei vielä nähdä kahtakymmentä miestä laulamassa proomun kannelta, mutta toivottavasti nähdään jotain muuta mukavaa. Kesän keikkojen lopullista järjestymistä odotellaan innolla. Muutama keikkapäivä jos kalenteriin saadaan vielä kivasti istumaan, niin ei muuta kun konsertteja ja hellekesää odottamaan!

Heikki

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen