Euroviisut ja Semmarit 7.6.2009

Päätin ottaa jälleen euroviisuteeman tähän kuulumisien pohjaksi. Tammikuussahan pidimme Semmareiden omat ”viisut”, joiden helmiä kuulette sitten tulevalla kiertueella. Todelliset Euroviisuthan tulivat ja menivät jo toukokuussa ja Eurooppa meni ilmeisesti polvilleen Norjan viisusta, sen verran paljon pisteitä se tuntui saavan monesta maasta.

Itselläni on jonkin sortin euroviisuhörhön maine kuorossamme. Tämä johtunee siitä, että varastoistani löytyy kaikki euroviisut vuodesta 1980 lähtien, joko c-kasetilta tai VHS-videoilta. Joiltakin vuosilta löytyy jopa molemmat versiot. Syytä tähän keräilyyn en kyllä nykyään osaa sanoa. Ehkä on jäänyt keräysvaihde päälle, enkä osaa sitä enää lopettaa. Lapsuudessa näitä c-kasetteja kuunneltiin ja kelailtiin ahkerasti ja viisut olivat oikeasti todellinen ”häppening” joista löytyi usein monta ihan hyvää rallia kuunneltavaksi. Joskus 90-luvun alussa homma vain tuntui lässähtävän, vai kasvoiko sitä itse isoksi, kun viisut eivät enää tarjonneet musiikillisesti juuri mitään ihmeellistä. 2000-luvulla on tuntunut, että entisillä suurilla voittajamailla on innostus hiipunut, kun taas Itä-Euroopan maat ovat tuoneet melkoisia ”pektaakkeleja” joka vuosi viisuihin. Voittajia tai häviäjiä harva muistaa enää parin vuoden jälkeen.

Kuorossa varsin vaisulle viisuharrastukselleni on monesti naurettu ja pyöritelty päätä. Itsekin suhtaudun siihen varsin huvittuneesti (silti vakavalla leikkimielellä). Kuitenkin monesti viisujen lähestyessä tai niiden aikana moni kuorolainen on kysellyt tietämystäni vanhempiin viisuihin, kappaleisiin ja voittajiin. Piileekö pilkan takana kuitenkin hippunen kunnioitusta meikäläisen vähäistä euroviisutietämystä kohtaan (hah, hah…).

Me Semmarit saamme viisujen aikaan paljon fanipostia siitä, että miksi emme osallistuisi Euroviisuihin. Mikäli kuoromme haluaisi yrittää tehdä ”Lordit”, osallistumistamme hankaloittavat Euroviisujen säännöt. Niissä mainitaan, että esiintymislavalla saa olla ainoastaan kuusi henkilöä. Ja pelkästään kuudella laulajalla emme olisi Semmarit, vaan lauluryhmä, ja silloin tuskin toteutuisi se kaikki hieno mitä isolla ryhmällä saamme lavalla aikaan. Tokihan me voisimme naamioida loput kuorolaiset koulunäytelmien tapaan kiviksi, puiksi ja eläimiksi, mutta eläimienkin käyttö on lavalla kielletty. ;)

Eräs kuorolaisemme on muuten ollut todella lähellä päästä mukaan edustamaan Suomea viisukarkeloihin. Arvatkaapa kuka?

Terveisin Uski

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen