Kiertue mielessä 13.9.2009
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Täytyy kyllä ihan näin alkuun allekirjoittaa nuo Sakarin kirjoitukset noista uusien biisien nuottiviidakosta. Ei oo yks eikä kaks kertaa, kun vielä uudempi poika on ihan hukassa, että mitähän stemmaa sitä nyt seurailis millonkin. Kyllä teettää hommaa, mutta miellekästä hommaa. Joitain vanhempia settiin mukaan tulevia biisejä on älyttömän kiva päästä vetämään, kun on joskus taannoin hoilannut mukana cd:n tahdissa.
Olen yrittänyt orientoitua jo edessä häämöttävään kiertueeseen mm. miettimällä hyvinkin arkisia asioita, jotka reissun päällä eivät olekaan niin itsestäänselvyyksiä. Ensimmäiseksi kysymykseksi nousikin internet-yhteyden käyttö. Täytyy varmaan vähän selailla netti-tikkutarjouksia, että löytää toimivan ja suht. edullisen pelin kuukaudeksi. Kuitenkin tulee oltua skype-yhteydessä joka päivä niin onhan sitä jokin yhteys oltava.
Viime reeneissä otettiin lämpöä hieman uudenlaisen koreografian muodossa. Ei päästy kun puoleen väliin koreografiaa niin jo tippui hikitipat nenän nokasta. Taitaa olla parasta vaan jatkaa systemaattista reeniä niin kyllä ne askeleet siitä talttuu ja kuntokin hieman kohoaa. Sitä nimittäin tarvitaan kiertueella.
Odottavin reenitunnelmin
Hannu S.