Jännitystä ilmassa 15.3.2010

Kuten Jussi tuossa muutama viikko sitten maalaili, viime viikko ennen Euroviisuja oli varsin työntäyteinen. Hyvin haudutettua ideaa ei luonnollisesti voinut alkaa hiomaan esitettäväksi ideaksi kuin vasta viimeisellä viikolla. Niinpä kun päivän työt oli tehty ja lapset nukutettu, oli aika hiipiä kellaristudioon juonimaan kuningasideaa kuultavaksi äänitteeksi.

Jyrkin luotettava toytota kaarsi useana iltana asuntomme eteen ja yön hiljaisina tunteina yritimme saada raakaa tunteen paloa tarttumaan narulle naapureita liiemmin häiritsemättä. Molemmille meille menestymättömyys biisiäänestyksessä oli tuttua kauraa, mutta kovalla itseluottamuksella olimme taas tarjoamassa tuotostamme yhteisesti esitettäväksi. Toisella meistä oli kokemusta myös biisien läpi pääsemisestä, joten aivan kokemattomasta parista ei ollut kysymys.

Viikonloppu sitten tiivistyi lauantai-iltaan, jolloin vakavia semmarimiehiä kävi vuorollaan esittämässä hengentuotoksiaan. Upeita kappaleita oli taas syntynyt. Monen suusta kuului huokauksia siitä, kuinka näistä nyt muka voi vain muutaman mukaan valita. Kovasti taas puhuttiin myös siitä, kuinka hienoa olisi saada jokin foorumi kuoron valitsematta jättämille kappaleille - niiden joukossa kun on ollut myös monia helmiä.

Viimein äänet saatiin laskettua ja tällä kertaa viihdytimme itseämme suuren maailman tyyliin putoamisuhilla ja muilla TV:stä opituilla piinaavaa jännitystä luovilla konsteilla. Riemun tunteet, katkeruuden kyyneleet ja helpotuksen sekä tappion huokaukset vaihtelivat mielessä...

Uusia loistavia semmaribiisiaihioita valitsimme lopulta 5. Toivottavasti teimme oikeat valinnat.

Heikki

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen