Kuulumista 5.4.2010
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Älysin pääsiäisen aikaan, että ihmisen tuottaman monimuotoisen teknologian kirjo on rikastunut jälleen yhdellä uudenlaisella keksinnöllä. Teknologiayhtiö Apple on julkaissut iPad – nimisen tuotteen, joka lienee jonkinlainen tietokoneen ja kännykän risteytys. Ihme kapistus. Eikö olisi selkeämpää käyttää tietokonetta ja kännykkää erikseen. ”Sotkua tuosta vain tulee”, sanon minä. Tässä vaiheessa tiedän, että monia kuoroystäviäni hymyilyttää. ”Eikö Pande ole tuosta aikaisemmin ole kuullut”, he säälittelevät umpiossa elävää ykkösbassoaan. ”Eikö nyt jo keikkamatkoillakin ole käynyt selväksi, että monenlaiset selaintoiminnot kuuluvat nykyään jo tavallisten kännyköiden perusominaisuuksiin.
Ja totta se on. Itse olen jatkuvasti laahannut uusien keksintöjen osalta jälkijoukoissa. Ensimmäinen kännykällinen kuorokaverini oli pirautellut keikkabussista kuulumiset jo kymmenen vuoden ajan, ennen kuin tuo ihmetystä ja pelkoa kylvänyt ”uutuustuote” ilmestyi omaan taskuuni. Urhoollisesti taistelin tuota juppilaitetta vastaan pitäen sen haittavaikutuksia suurempina kuin käytännön hyötyjä. Pakko kuitenkin myöntää, että ensimmäinen bussista omalla kännykällä soitettu puhelu maistui makealta.
Viikonloppuna suuntaamme pienen kiertueen merkeissä Itä-Suomeen. ”Suuntaamme avaruuteen” - kiertueesta on kulunut sen verran aikaa, että on jo ikävä yleisön eteen. Perjantaina vedämme konsertin Kuhmossa, lauantaina Joensuussa ja sunnuntaina Lappeenrannassa. Bussissamme on uudenkarhea ilmalämpöpumppu. Kovasti oli pojilla uskoa, että tuollainen hankinta parantaisi matkojemme mukavuutta. Mikähän siinä on, ettei vanha kunnon patteri kelpaa?
Saas nähdä kuinka monella on perjantaina iPad sylissä… Tapani mukaan aion suhtautua moisiin humpuukivehkeisiin vähintäänkin varauksellisesti.
–Pande