Sovittelua 20.4.2010
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Joku on ihmetellyt miksi meidän keikkakalenteri näyttää taas tyhjää. Eikö ne jaksa enää keikkailla? Onko toiminta hiipumassa? Ei todellakaan. Vaikka keikat olisivat jo tiedossa, tapanamme on laittaa ne tänne nettisivuille näkymään vasta kun lipunmyyntikin alkaa. Toinen syy on se, että kun kaksikymmentä miestä (plus tekniikka) koittaa tähdätä olemaan jossain tämän maan kolkassa yhtä aikaa paikalla mustiin pukeutuneina mikrofonit päässä, se vaatii jonkin verran sovittelua.
Älkää siis peljätkö, keikkoja on tulossa. Tulevan Kiinan kiertueen lisäksi on nimittäin luvassa Semmareiden kesäkiertue! Tuosta rundista ei ainakaan tule puuttumaan yllättäviä paikkakuntia, kummallisia viritelmiä, eikä ilmastointilaitetta.
Muunkinlaista sovittelua harrastetaan tälle hetkellä ainakin muutamissa semmarikodeissa. Kuukauden päästä treeniviikonloppuna olisi tarkoitus ruveta laulamaan viime treeneissä tiukan seulan läpäisseitä uusia biisejä. Itse olen mukana peräti kahden biisin sovittelussa. Haastavuudessaan homma ei yllä muun tässä porukassa harrastettavan sovittelun tasolle, mutta vaikeaa se silti on. Kumpikohan olisi parempi kakkosbassoille, dy dy vaiko dun dun? Mitenköhän korkealle ne ykköstenorit oikein pääsee? Lienee turha murehtia liikaa. Loppujen lopuksi 2b laulaa bou bou ja 1t vinkuu paljon korkeammalta kuin osasin kuvitellakaan.
Tuomas