Luonnon kiertokulkua 3.5.2010
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Takana on kolea mutta lopulta aika vähäluminen vappu. Luonto valmistautuu uuteen kasvukauteen. Vuosi toisensa jälkeen lehtipuut kasvattavat lehtensä uuteen kukoistukseen. Missä ne mahtavatkaan olla talven aikana piilossa? Samaa asiaa ihmettelin ”leipätyön” merkeissä ensimmäisen luokan oppilaiden kanssa. Epäilivät, että kyllä lehdet ovat jossain puun rungon sisällä piilossa.
Semmareiden musiikillinen tuotanto on monessa mielessä luonnon kiertokulun kaltainen. Välillä koittaa uuden luomisen kevät ja välillä kesän tasainen kasvu. Joskus on aistittavissa kasvun seesteinen vaihe, jolloin vuosirengas kasvattaa vain sen tiukimman tumman osuuden. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kerta toisensa jälkeen kuoro tuottaa uuden vuosirenkaan.
On tullut joskus mietittyä, että kuinka monta sävellystä ja melodiaa on vielä maailmassa keksimättä. Kuinka monta kertaa tutut kolme sointua voidaankaan asetella uudestaan, niin että kyseessä on uusi sävellys? Semmareiden osalta tilannetta helpottaa se, että joissakin biiseissä on mukana neljäkin sointua. Tämä lisää vaihtoehtojen määrää tuntuvasti.
Näin uuden kasvukauden keskellä ryhdymme harjoittelemaan jälleen uusia Semmaribiisejä samalla nauttien kasvun ihmeestä. Toivottavasti osa kesän sadosta jää myös elämään.
Joel