Näin se kesäloma toimii... 1.8.2010

Vaikka jokunen vuosi ollaankin ehditty Suomea kiertämään, niin yhä löytyy kääntämättömiä kiviä. Viikonvaihde tarjosi uusia elämyksiä harvinaisen runsaalla kädellä: neljästä keikasta kolme oli paikkakunnilla, joilla emme ole aikaisemmin vierailleet (Rauma, Valkeakoski ja Ilmajoki).

Kesän pienoiskiertue lähti käyntiin Raumalta. Lämpötila oli kesän trendin mukaisesti todella kuuma, mutta vielä keliäkin enemmän lämmitti raumalaisten tarjoama vastaanotto - hieno yleisö!

Perjantaina Moby Dick pysähtyi Turkkuseen, DBTL -festareille. Matti ja Teppo, Mamba sekä Lauri Tähkän poppoo joutuivat jakamaan pienen takahuoneen kanssamme, mutta kaikki nuo hienot artistit osoittivat suurta kärsivällisyyttä meitä kohtaan - tunnelma oli tiivis, mutta oikein mukava. Tuli myös todettua, että Moby Dick on selkeästi korkeampi, kuin Elonkerjuun matkailuauto. Ja että Turun yleisö ei petä koskaan.

Valkeakosken keikkapaikka oli navigaattorimme mukaan kivalla omakotialueella; ehdimmekin jo ihmetellä, että mihinkäköhän grillijuhlille meidät on tilattu...varsinainen esiintymispaikkakin onneksi löytyi lopulta. Lisäjännitystä keikkaan toi horjahteleva esiintymislava, jota jo äänentarkastushetkessämme ihmettelimme. Hieman kevennetyin askelin jouduimme osan liikehdinnästämme suorittamaan, mutta uramme toista lavarakennelman romahdusta emme sentään saaneet aikaan. Yleisön varsin äänekäs mukanaolo ja teltan muoto olivat yhdistelmä, joka sai suustamme ehkä vähän normaalia enemmmän säröääniä ilmoille, mutta kokonaisuudesta jäi kuitenkin oikein hyvä mieli.

Sunnuntaina Ilmajoen ooppera-areena tarjosi melkoisen kontrastin normikeikoille. Hulppeat lavasteet vaativat vähän ylimääräistä suunnittelua, mutta toivat kyllä hauskan lisän esiintymiseen. Harvoin sitä ihan taivasalla ja joen rannalla pääsee lauleskelemaan tuhatpäiselle yleisölle!

Upea oli siis reissu! Erityiskiitos vielä Ruohonjuuritason porukalle, veretseisauttavat yllärit olitte taas kehitelleet!

Janne

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen