DA TSIA HAO! 26.10.2010
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Semmareitten Kiinalainen juttu on valmis! Esitimme Kiinan kiertueohjelmiston viime viikonloppuna Jyväskylän yliopiston juhlasalissa. Mukana oli myös kolme kiinankielistä kantaesitystä: Semmareitten sovitukset kappaleista Zhong guo ren, Mingjyetsi ja kiinaksi käännetty Queen Moon. Vastaanotto ja palaute oli sen verran kannustavaa, että olemme valmiit kohtaamaan kiinalaisyleisön!
Kahden viikon Kiina-kiertueemme alkaa 9. marraskuuta ja esiintymiskaupunkeina ovat muun muassa Wenzhou, Hangzhou ja Peking. Luvassa on myös kaksi televisioesiintymistä.
Odotan jännityksellä ja innostuksella, Reima