Kilipaalu 2.11.2010
| Kategoriat | Kuoron kuulumiset |
|---|
Semmarit ovat hioneet vuosien varrella konserttikuntoon jo noin 300 itsetehtyä kappaletta. Lisäksi jotakuinkin samanlainen joukko kappaleita on jäänyt pöytälaatikkoihin pölyttymään jäätyään biisiäänestyksissä tai ”semiviisuissa” valittujen kappaleiden ulkopuolelle. Meiltä on kysytty usein että mistä saamme inspiraatiomme. Koska biisien tekoon osallistuu tätä nykyä kaikki kuoron jäsenet, niin luonnollisesti vastauksia tuohon kysymykseenkin on monia. Yksi selkeä inspiraation lähde on kuitenkin eri musiikkigenret tai tunnetut biisinikkarit ympäri maapalloa. Seuraavassa laitankin muutamia inspiraation lähteitä, jotka ovat vaikuttaneet kappaleiden sävellyksiin, sanoituksiin ja/tai sovituksiin. Uskon että kovan luokan kuuntelijat ovat saattaneet bongata kappaleista näitä tyylilajeja vuosien varrella ja osaavat antaa vastauksia seuraaviin haasteisiin. Palkintoja en usakalla varmuudella luvata, mutta kaikki oikein/ eniten oikein arvanneiden nimet kuitenkin julkaistaan täällä Semmariblogissa. Tuo Napoleon XIV on aika paha...
- Bob Marley
- Tuomari Nurmio
- Nirvana
- Pate Mustajärvi
- Napoleon XIV (vaikeuskerrointa lisää!)
- Elvis Presley
- Matti ja Teppo
- Rammstein
- James Brown
- 70's
Kaikkiin edellämainittuihin nimiin/tyylilajeihin löytyy siis vähintään yksi vastinkappale Semmarituotannosta. Laita vastauksesi vuoden loppuun mennessä osoitteeseen kilpailu@semmarit.fi
Kilipaalun kehitti ja päätuomarina toimii Pasi P ykköstenoreista