kuulumiset ennen wunderbaumia

JKL 29.3.04
MOI!

Aurinko häikäisee tänään, jess. Takana on hirvittävän työntäyteinen vuodenalku. Konserttikiertuetta varten on treenattu sekä hiki että tuskanhiki otsalla, niinkuin aina ennenkin. Mustapukuisia miehiä viilettää ympäri kaupunkia: On kangaskaupassa kävijöitä, on nörttinäpräilijöitä, on kaljapullon korkkien keräilijöitä, paitoja, housuja, osta 3 maksa 25... Kohta päästään baanalle, 16.4. lahkeet tutisten ponnahdetaan ekalle kiertuekeikalle Turussa. Onneksi siellä on pettämättömän loistava yleisö vastassa, auttavat meidät matkaan.

Levy äänityksineen ja kansineen kaikkineen on ollut myös aika kova homma, mutta uskallan väittää, että tulossa on SEMMAREIDEN PARAS KOSKAAN TEKEMÄ LEVY! On se kaiken puurtamisen arvoista, laittaa lopuksi silmät kiinni ja kuunnella hymyssä suin, palkka kovasta työstä. Levyn nimeksi muuten tuli...

Viime viikon torstaina käytiin vieraana W-tyylissä. Oli hienotunnelmainen tiimi ja siten myös mukava nauhoitus. Andren dramaattinen Kärsimys-jakso nähdään tiistaina 30.3. myöhäisillassa uusintana, mikäli missasit perjantain lähetyksen. Tuomon rintakarvat ovat aidot.

tv. Turkka

JKL 15.1.04
Moikka kaikki böönat ja kuka on tuo -miehet!

Vuosi vaihtui ja se tarkoittaa meidän kannalta kiireistä, treenintäyteistä kevättä. Sekä tietenkin uuden levymme julkaisua, julkkarikiertuetta, keikkoja, hyviä reissuja, bileitä, kesä.... no niin.

Salskea viikinki Pasi Niemelä Suomen Nurmosta on liittynyt karismaattisten ja näyttävien ykköstenorien huippuryhmään! Pasi saattaa näyttää monen mielestä aika tutulta, mikä ei ole sattumaa: Pasi on jo pitkään pyörinyt meidän messissä, soittaen keikoilla kuoron taustalla rumpua skottibiisissämme "Ylämailla". Lisäksi hän on hoitanut kovaakin kovemmalla asenteella roudausta ja kuvaefektien ajoa. Eli tervetuloa lauteille ihan pysyvästi! Nurmolaiskiintiö pysyy kuorossa ainakin toistaiseksi vakiona, valitettavasti. Takarivin vähäkarvainen ykkösbeissikarju Antti Niemistö nimittäin viettää sapattia semihommista ja keskittyy välillä muihinkin haasteisiin.

Keikkavuosi pyörähtää käyntiin sunnuntaina Oravalla, eiku Keravalla. Ensimmäisen kerran siellä on oltu vuosia sitten, langalliset mikit päässä, jossain paikallisessa rokkibaarissa. Unohtumattomia elämyksiä muuten, mutta baarin nimeä en enää muista...

Huomenna perjantaina on vuoden ensimmäisten treenien aika ja siitä lähtee uusien biisien raivokas harjoittelu. Siinä sivussa syntyy sitten myös uusia kujeita ja toivottavasti mahdollisimman hölmöjä ideoita, joista ei ensi kuulemalla koskaan uskoisi, että ne voisivat päätyä lavalle asti. Toivottavasti teillä kaikilla on lähtenyt vuosi hyvin käyntiin, toivottavasti nähdään teidät kaikki keikoilla!

tv. Turkka

Lumipyrykylä 25.11.
Terve!

Toivottavasti siis terve, nythän flunssa-aalto hyökyy taas maata ristiin rastiin. Semmarit hyökyy vähän vähemmän, tältä erää on keikat vedetty. Homma jatkuu 18. tammikuuta Keravalla, siihen asti keskitytään odottamaan jännittyneenä mitä pukki tuo, oltiinko varmasti tarpeeksi kilttejä. Ainakin kilttejä oli tarpeeksi, yli 20 (hou hou hou)...

Loppuaan kohti kääntyvä vuosi oli hieno: Martinus-salin tv-taltiointi, huippuhetkiä rekkarundilla kesällä, amerikanreissu, hauskoja keikkoja ja hauskoja ihmisiä, levyntekoa, ym. Mutta mitäpä tämä kaikki olisi ilman teitä, hyvät ihmiset. Kiitos kiinnostuksestanne meidän touhuja kohtaan, kiitos että jaksatte sisukkaasti uskoa, että meillä on teille annettavaa. Ensi vuonna nimittäin on, vaikka mitä uutta annettavaa! Wait and see... Eli "annetaanko iso käsi" teille, nasta yleisömme!

tv. Turkka

5.10.2003 Seattle, U.S

Sleepless in Seattle, kirjaimellisesti... Terveisia taalta "melko" rokhenkisesta kaupungista, jonka povessa lepaavat mm. sellaiset sankarit kuin Jimi Hendrix ja Kurt Cobain. Jalkimmaiselle omistimme eilisillan keikalla biisinkin, luonnollisesti Life is a Highway.

Koko yo tuli juhlistettua hienoa keikkaa, oli sali taynna ja mahtava fiilis. Vaikka mittakaava on vahan eri, niin kuitenkin kampus ja keikka yliopistolla tuntuivat mukavasti kotoisilta. Amerikan elavilla oli vahan ihmettelemista, kun vallattiin puisto keskelta kampusta ja pelattiin aitoeurooppalaista fudista alkulammittelyksi...

On muuten pikkuinen maailma: Tapasimme taalla Bettina-nimisen saksalaistyton, joka oli meidan keikalla Berliinissa kesalla 1999! Hauskaa on, mutta "There's no place like home." Kotisuomi alkaa jo haamottaa mielessa, kiva tulla kohta takaisinkin.

tv. Turkka

3.10.2003 Seattle Yo dudes!

University of Washington, Seattle. Nyt menee hienosti, upea jattikampus, tunnelmaa. Aamulla karavaanimme lahti matkaan kuudelta aamulla ja saavutimme nelikaistaisen freewayruuhkan hyvissa ajoin ennen Seattlea. Eilen olimme Vancouverissa ekstrakeikalla ja ihmettelemassa Kanadan maisemia, hieno maa sekin.

Vanhan ajan promohommaa tehdaan urakalla, kierretaan kampusta ja lauletaan biisi tai pari. Vastaanotto on ollut miellyttava...

Huomenna siis iso keikka Kane Hallissa, taalla Seattlen ytimessa. Stay tuned, laitamme kommentteja tulemaan jatkossakin. Pohjois-Washingtonissa oli nimittain vaikeuksia loytaa toimivia nettikoneita - talla puolen lammikkoa tullaan monessa asiassa meikalaisia jaljessa.

Pitakaahan Suomen lippu korkealla siella kotona!

tv. Turkka

27.9.2003 Blaine, WA Howdy,

Tana aamuna Traditional American Breakfast: Ham, Wheat Bread Toast, Two Medium Eggs, Hash Browns... kylla nailla taas jaksaa!

Eilen kavimme kaantymassa Surreyssa Kanadan puolella. Keikka meni hienosti vaikka yli vuorokauden mittainen matkustaminen ja hiipiva jetlag hieman puserossa tuntuivatkin. Keikka alkoi meidan osalta Suomen aikaa noin klo 6 aamulla. No, holmolaisjunan lahtoajat ovat vaihtelevat :)

Naytti silta, etta yleisolla oli aivan yhta hauskaa kuin meillakin. Vaikka paikalla oli paljon suomalaisia tai suomensukuisia niin mukaan oli mahtunut myos ihka aitoja amerikkalaisia ja kanadalaisia ihmisia. Yksi naishenkio kertoi tulleensa paikalle ihan Kaliforniasta asti kun oli kerran nahnyt meidan esiintyvan Jyvaskylan Yliopistolla!

Tanaan keikkapaikkamme on Bellingham High School Theatre ja sen jalkeen on tarkoitus hieman kierralla taman paikallisen yliopistokaupungin yossa...

Live free or die! (eraan paikallisen kolikon teksti..) Seppo / Semmarit

Jkl 25.8.03
Hej alla Semmari-vänner!

Englanninkielisen ohjelmiston treenaamisen lisäksi semmareiden on nykyään syytä treenata myös oikeaoppisia hovikumarruksia: Kuningas Kaarle Kustaa, rouvansa Silvia ja prinsessa Victoria saapuvat Suomeen kuuntelemaan mieskuoropoppia! No, ehkä he tekevät täällä jotain muutakin, mutta reissu sisältää ainakin näin semmarinäkökulmasta katsoen jännittävän erikoiskeikan!

Enää kuukausi, niin lennetään Atlantin yli ihmettelemään oikein tosi isoja rekkoja, hirmu korkeita taloja ja villin lännen saluunameininkiä muutenkin. Sitä ennen piipahdetaan vielä etelän auringossa Caribiassa, siis Turussa. Ison klubin toivottavasti täysi tuvallinen yleisöä saa kuulla samanlaisen erikois-shown, minkä olemme suunnitelleet jenkeille esittävämme.

Kiitokset kaikille teille, hienot ihmiset, kun olitte taas mukana tekemässä viime kesän rekkarundista ikimuistoisen! Valitettavasti meille ainakin jäi nälkä aika lailla vielä kurnimaan mahaan - monta mahtavaa paikkakuntaa ja mahtavaa tyyppiä jäi näkemättä ympäri maan. Suosittelen kyllä avoimesti kaikille: Käykääpä joskus Rovaniemellä fiilistelemässä kesätunnelmaa. Se laskematon aurinkoko sen tekee, outoa...?!

Konserttitaltiointikin on tulossa kohta telkkarista ulos, keikkoja tehdään mukava satsi vielä ennen joulua ja viimeistään keväällä kunnon täyspitkä rundi. Moro, keep your eyes on the road and feet upon the wheel...

Turkka

Jkl 6.6.03
Kesää!

Täällä sataa tänä aamuna, mutta eipä haittaa, odotettu kesä on alkanut kuitenkin. Keikkoja on ollut loppukeväästä harmittavan vähän. Menojalka vipattaa, nousevan kesän tunnelmat kutkuttavat vatsassa. Onneksi kohta päästäänkin taas pitkästä aikaa Ilmosen Timpan Scanian lavalle ja Suvi-Suomen uskomattomiin häppeninkeihin! Maata kierretään ainakin kauas itään ja napapiirin kynnykselle, tarkempia tietoja löytyy keikkakalenterista. Uusi tv-show on kuulemma valmis, joten saamme varmaan vhs-version private show -katseluun bussiin jo kesän reissuille. Ja syksyllähän se sitten tulee tv 2:sta pihalle.

Uhkailevat kakkoselta kuulemma uusivan taas tuhannennen kerran meidän kivikautisen tv-sarjamme - se on se juttu, jossa etäisesti semmareilta näyttävät, kummalliset siloposkipojat heiluvat Tullikamarin lavalla ja välissä on itse keksittyjä sketsejä... Siteeraan täten itseäni: "Ei kiinnosta telkkari, villakoirat valtaa olkkarin": Menkääpä siis rannoille pusittelemaan heti kun ei sada. Suomessa on kesä vain kerran vuodessa. Nähdään!

tv. Turkka

Jyväskylässä 14.4.03
Hei Semiystävät!

Käytiin tuossa taannoin taas linja-autoretkellä Hyvinkäällä ja Nurmossa. Aika erilaisia paikkoja esiintyä - teatteritalo ja painipyhättö... molemmissa tunnelma oli kuitenkin enemmän kuin kohdallaan, joten ei ole salia molskiin katsomista, vai kuinka se vanha sanonta menikään?! Levyäkin tehdään aina viikonloppuisin, homma etenee. Pääsiäisen jälkeen mennään pitkästä, pitkästä aikaa keikalle Lappeenrantaan. Valitettavasti legendaariset biisintekoristeilyt Saimaalla eivät taida tällä kertaa onnistua...

"A squirrel had a home of his own at Kerava..?" Ameriikaksi pitäisi myös ehtiä käännellä biisejä, sekä tietenkin myös harjoitella niitä esittämään. Lentoliput syksyn jenkkirundia varten on ostettu, täytyy tyytyä tavalliseen reittikoneeseen. Vaikka olemmekin multimiljardöörimaailmantähtiä, emme siis ole vielä ehtineet ostaa omaa jumbojettiä.

Sori kaikki talvidiggarit, mutta täällä on kaksi kättä pystyssä voiton merkiksi, kun päästään noista viimeisistäkin lumikokkareista vihdoin eroon! Loistavaa kevättä siis kaikille, stay tuned.

Turkka

Jyväskylässä 10.2.03
Moi!

Uuden levyn äänittäminen on aloitettu! Edessä on silti pitkä ja kivinen tie, kun yritetään tehdä hyvää ja kaunista. Epputyyliin emme ole asettaneet mitään aikarajaa, milloin levyn on ehdottomasti oltava valmis, joten tähän kysymykseen ei ole vielä vastausta. Nohevan nopeita yritetään tietenkin olla. Seuraava isompi häppeninki on maaliskuun 1. päivänä tehtävä tv-taltiointi Vantaan Martinus-salissa. TV2 tekee reippaasti satsaten ja isolla kalustolla konserttitaltioinnin, jossa esitämme sekä vanhempaa tuotantoa, että uusimmalla rundilla olleita biisejä. Luvassa siis semispektaakkeli "Greatest hits"!! Siitä onkin aikaa, kun on viimeksi tehty TV2-viihteen tiimissä hommia.

Tässä välissä ennen maaliskuuta heitetään pari keikkaa, äänitetään, treenataan. Keväälläkin keikkaillaan, kesällä pelataan futista semirekan ympärillä. Ja syksyllä on luvassa ainakin ulkomaanprojekti Semmarit goes America, mikäli ei ihan totaalisesti mene suunnitelmat puihin! Pysykää lämpimänä, pussailkaa toisianne ja työntäkää kukka kiväärin piippuun...

Peace, Turkka

Jiikylä 8.1.2003
Hei!

Hyvää ja mieskuorohenkistä uutta vuotta. Parin päivän päästä höyryää taas aamuhämärässä joukko hunsvotteja pakkaamassa Timpan semmarirekkaa ja Mikaelin makkosbussia: päästään keikoille! Muistaakseni ei koskaan ennen ole lähdetty reissuun näin pian vuoden vaihtumisen jälkeen. Äänikalustoa on joulupaussilla vähän uusittu, kuoropukukaupoilla käyty, semmarituotemyyntiin ilmestyy uusia, mukavia yllätyksiä ja muutenkin semielämä hymyilee. Keväälle on kaavailtu pitkästä aikaa myös tv-kuvioita ja toteutuminenkin näyttää hyvin, hyvin todennäköiseltä, mutta ei nyt nuolaista vielä...

Mennyt vuosi oli hieno: tehtiin alan reissuja, tavattiin mahtavia ihmisiä, kesän rekkarundi oli unohtumaton, tämä vieläkin pätkissä jatkuva rundi nykyisellä setillä on tuntunut hyvältä. Tämä kaikki oli mahdollista vain teidän ansiostanne, rakkaat semidiggarit. Aika tyhmältä tuntuisi tehdä ja laulaa biisejä vain omalla porukalla keskenään, vaikka on sekin aika ajoin aika nastaa... Nähdään.

tv. Turkka

10-12.1.2003 Pohjoinen
Hep!

Kiitos Joensuu, kiitos Kajaani, kiitos Oulu. Kova työ on tehty ja bussimme löysi tiensä takaisin Keski-Suomeen tuossa maanantain vastaisena aamuyönä. Aurinko paistaa nyt mukavasti täällä Jiikylässä, mutta pientä väsymystä pukkaa. Oli kuitenkin hienoa pystyä käväisemään pitkästä aikaa kivoissa kaupungeissanne. Oli myös upeaa huomata, että pidemmänkään tauon jälkeen meitä ei ole siellä pohjoisessa unohdettu. Kajaanin sali oli muuten loistava laulaa, paras pitkään aikaan! Naisen kaatoon ei kuitenkaan Kajaanissakaan ehditty, Laurin hyvistä ohjeista huolimatta. Piti nimittäin vielä yötä myöten paahtaa hölmöläisjunalla zorbasta tanssien Ouluun...

Jiikylä 8.1.2003
Hei!

Hyvää ja mieskuorohenkistä uutta vuotta. Parin päivän päästä höyryää taas aamuhämärässä joukko hunsvotteja pakkaamassa Timpan semmarirekkaa ja Mikaelin makkosbussia: päästään keikoille! Muistaakseni ei koskaan ennen ole lähdetty reissuun näin pian vuoden vaihtumisen jälkeen. Äänikalustoa on joulupaussilla vähän uusittu, kuoropukukaupoilla käyty, semmarituotemyyntiin ilmestyy uusia, mukavia yllätyksiä ja muutenkin semielämä hymyilee. Keväälle on kaavailtu pitkästä aikaa myös tv-kuvioita ja toteutuminenkin näyttää hyvin, hyvin todennäköiseltä, mutta ei nyt nuolaista vielä...

Mennyt vuosi oli hieno: tehtiin alan reissuja, tavattiin mahtavia ihmisiä, kesän rekkarundi oli unohtumaton, tämä vieläkin pätkissä jatkuva rundi nykyisellä setillä on tuntunut hyvältä. Tämä kaikki oli mahdollista vain teidän ansiostanne, rakkaat semidiggarit. Aika tyhmältä tuntuisi tehdä ja laulaa biisejä vain omalla porukalla keskenään, vaikka on sekin aika ajoin aika nastaa... Nähdään.

tv. Turkka

29.11.-30.11.2002 JYVÄSKYLÄ
Nooniin,

viimeiset kiertuepäiväkirjakuulumiset vihdoin tältä kiekaukselta. Odotetut kotikylän keikat takana, pikkujoulutkin pidetty ja psykofyysinen perusväsymys päällä...

Saatiin sopimaan romut joten kuten yliopiston juhlasalin pikkuiselle lavalle, vaikka ahdasta oli. Paviljonkiakin pohdittiin aikamme keikkapaikaksi, mutta tunnesyyt vetivät kuitenkin Seminaarinmäelle laulamaan. Ja hyvä tunnelmahan päärakennuksella aina on.

Nyt puku pesulaan, paita pesukoneeseen, mies jouluruuhkan lentohiekkaan - kunnes jälleen tapaamme jossain, vaikka pohjoisemmalla pallonpuoliskolla heti tammikuussa: Joensuu, Kajaani, Oulu... tuut tuut, Seminaarinmäen mieslaulajien hölmöläisjuna saapuu joulun ja uudenvuoden kuluttua raiteelle öö - mikähän se nyt olikaan!?

tv. Turkka

16.11.2002 HELSINKI
Voi voi voi, nytkö jo loppu!

Purevatuulinen Helsinki yllätti välittömällä ja interaktiivisella yleisöllään. Syvä kumarrus vielä kerran kaikille teille, jotka teitte meille alan tunnelmaa Kultsalla! Kummallisen muotoinen sali toimi tällä kertaa hienosti ja mikäs on pomppiessa, kun on talon täydeltä kivoja ihmisiä koolla. Tältä erää kiertue on valitettavasti tehty ja on aika palata häntä koipien välissä arkeen... No, arjesta tekee elämää myös se, että vielä on Jyväskylän kolme keikkaa jäljellä, joulun jälkeen vaikka mitä suunnitteilla, tien päälle tekevi laulupoikain mieli ym! Omasta ja edustamani junayhtiön puolesta kiitos ja iso halaus. Nähdään taas jossain.

tv. Turkka

15.11.2002 TURKU
Jjoou.

Terveiset Scandic Hotel Julian aulasta klo 03.03. Turun iloinen ja pirteä keikka takana. Upea, sixties-henkinen konserttitalo ei pettänyt tälläkään kertaa: hieno fiilis keikalla, upea ja superkannustava, välitön yleisö. Ei voi paljon muuta toivoa. Tai no, Tuomon jos olisi saanut livenä paikalle... Onneksi Miettisen Mikko keksi bussissa, että joku veisi mikit ja systeemit synnytyslaitokselle ja kuvaisi videolle Tuomon Satu-biisin soolon?! No, niin tehtiin ja sitten karaoke-hengessä Tuomo oli our special guest videoscreenillä! Kiitos kaikki ystävät, jotka autoitte tämän hörhöprojektin onnistumisessa! Huomenna kutsuu ihmeellinen ja suuri pääkaupunkimme Helsinki ja Kulttuuritalo. Ja sinne pystyy Tuomokin venymään. Rok rok, näin loistavista fiiliksistä on hieno pyyhkäistä huomisaamuna Tsadiin.

10.11.2002 KUOPIO

Isänpäivä, Martyn nimipäivä ja keikka vanhassa kotikaupungissa - kelpo lisäeväät onnistuneelle keikalle. Ja vielä kun käytiin syömässä Sammon muikkuja ennen keikkaa... suattaapi olla, että näellä evväillä sujjuu(p?) Kuopion musiikkikeskuksen iso sali ei tuottanut pettymystä: eittämättä aivan Suomen konserttisalien terävintä kärkeä, sekä akustiikan että yleisön puolesta! Kuopiossa vaan on aina tunnelma kohdallaan ja lämmin fiilis pakkasesta huolimatta. Vedettiin loppuun "Muistatko" ja huomasin ajatuksen karkaavan Kuopion Viinijuhlien keikkaan viime kesänä, Vänärin lämpimiin aaltoihin ja... no niin, kröhöm. Seuraavana synnyinkaupunkini, Suomen alkuperäinen pääkaupunki Turku. Let´s rock!

tv. Turkka

9.11.2002 Mikkeli

Jee, Mikaelikin täynnä! Olemme todella onnenpoikia, kun te hyvät ihmiset tulette meidän touhuja kuulemaan ja katsomaan. Nyt alkaa show olla paremmin selkäytimessä, pikku viilauksia on tehty siellä täällä, fiilis muuten hyvä, mutta liikaa taukopäiviä tulossa. Nyt voisi paahtaa pitkään... Huomenna pohjoiseen - Kuopion hienosti soiva sali odottaa!

tv. Turkka

8.11.2002 SAVONLINNA

Savonlinnasali, uusi ja kaunis! Ja Savonlinna, uusi paikkakunta jännitti aika lailla, mutta selvittiin hengissä konsertin loppuun asti, tukenamme itämainen vieraanvaraisuus. Kiitosta vaan Happy timen ystävät, kun neuvoitte meidät "Riiffiin" ym. Saatiin vähän aitoa kiertuetunnelmaa...

tv. Turkka

6.11.2002 LAHTI

Hellouta päivää, sanoisi Janne. Lahden upean Sibeliustalon keikka takana, tupa oli täynnä, mieskuoropopryhmä suu messingillä. Ja on muuten hyvää kaljaa Teerenpelissä, käykää pistäytymässä kolpakollisella joskus. Hölmöläisjuna on kalsaripyykkitauolla tämän päivän Jyväskylän ratapihalla, saavumme hetken kuluttua huomenna Savonlinnaan. Mukavaa kutinaa taas, kun on uusi konserttisali ja -paikkakunta tulossa. Mutta nyt jo kalvaa harmitus, että rundi aikanaan loppuu. Olemme puhuneet vakavasti, että tekisimme kovalla vaivalla rakennetulla setillämme vielä lisäkeikkaa keväämmällä. Eli te, joita harmittaa yhtä paljon kuin meitä, että ei olla tulossa esim. Seinäjoelle, Ouluun, Rovaniemelle tai Lappeenrantaan: eiköhän tässä keksitä luovia ratkaisuja!

Thank you for your support, nähdään!

tv. Turkka

5.11.2002 TAMPERE
Terse!

Hämeenkadun Spirit Storen kassan koneella kirjoittelen - tämä on jo loistavaa asiakaspalvelua! Keikka Tampere-talossa meni putkeen ja fiilis on riemukas. Mahtavaa olla rundilla - tätä on odotettu!!! Nyt alkaa homma toimia, eikä ihan niin hirveästi enää jännitä, miten mitkäkin efektit, sovitukset, soolot ym. toimivat. Tampere-talon stage on aivan mahtava. Varmaan moni konserttisali Suomessa on saman kokoinen kuin täällä pelkkä lava!

Porista lähtiessä ehdittiin vielä poiketa Neumannin rokkikaupassa. Nipa on loisto tyyppi, tosi symppis ja mukava heebo. Saatattepa vielä nähdä Nipaakin stetsoneineen meidän viikon kuvissa...

Kohta kiivetään bussiin ja suunnataan Lahteen, Sibeliustaloon. Kiitos Tampereen väki: valoitte meihin rajusti uskoa, että näin kannattaa jatkaa. Ja ootte kyllä pykänneet pirun ison talon laulella itse keksittyjä tekeleitä!!! = )

tv. Turkka

Porissa 4.11.2002

No niin, vihdoinkin se on totta ja olemme rundilla! Fiilis on todella korkealla, maljoja on kohoteltu ja olemme todenneet onnellisina, että tätä varten me on reenattu koko vuosi tai tämän takia tätä jaksaa!! Mahtavaa. Loistavaa. Aurinkoista.
Uusi setti on nyt esitetty ensimmäistä kertaa ja kokemus tuntui olevan kaikille osapuolille mieluinen. Tiukoillehan se veti taas: vielä viisitoista minuuttia ennen shown alkua meikäpoika pyllisteli verhojen takana asentamassa savukonetta, kun se oli kaiken keskellä unohtunut. Ja sata muuta asiaa! Roudaripojat tekivät yhtä soittoa 16-tuntisen työpäivän, joten hattumme nousee aika korkealle, kiitos asenteesta jätkät. Ilman alan tekniikkatiimiä olisimme totaalisessa liemessä näillä rundeilla.

Vi anländer om en stund till Tammerfors. Tai ensin kiivetään bussiin ja katsellaan samalla erittäin kauniissa pakkasaamussa pyörivää Poria. Kiitos porilaiset, kun autoitte meidät alkuun, tänne haluamme tulla uudestaan!

Tv. Turkka

JKL 28.10
Moi!

Sade- ja loskakelistä huolimatta fiilis on lämmin ja hyvä. Oltiin eilen PLAN-gaalassa laulamassa inkkarihenkisiä tarinoita ja oli hieno reissu. Gaalan televisiointijärjestelyt olivat aivan a-luokkaa, kuten myös tunnelma. Ehkä tällainen oikeasti hyvän asian puolesta toimiminen huokuu ja heijastaa ihmisiin jotain vähän erilaista kuin mitä uutisista saa päivittäin katsoa. Ja mikä parasta, meillä on nyt PLANin kautta oma semmarikummipoika, yhdeksänvuotias Cliff Keniasta!

Viikko kiertueeseen. ROK! Hirveä hinku ja kutina kaikilla, sata asiaa vielä hoidettavana, kaksisataa hoidettu. Tuntuu siltä, että kiertuenälkä vaan kasvaa vuosi vuodelta, perhoset pörräävät ympyrää vatsassa, menojalka vipattaa... nähdään siis kohta siellä jossain! Ja ottaa se meitäkin päähän, ettei joka paikkaan voi tulla. Aika on niin rajallinen luonnonvara, eikä joka rundilla voi käydä kaikkialla, missä viimeksi käytiin. Mutta käsi mirrillä lupaamme, että keikkaa tehdään keväämmällä vaikka missä, muuallakin kuin tämän syksyn kiertuepaikkakunnilla.

tv. Turkka

Hampuri 9.10.2002
Hallo Finnland!

Grüsse aus Hamburg. Valitettavasti olen täällä ilman muita poikia, ihan työn merkeissä... Viime viikonloppuna heitettiin hyvästit vanhalle setille Järvenpäässä, mutta olo ei ole kovin haikea - uudet biisit ja uudet keksinnöt muutenkin odottavat jo. Hienoa oli kuitenkin olla keikalla pienen tauon jälkeen, kiitos jälleen kaikille paikalla olleille!
Uusien kappaleiden harjoittelun kova työ tuottaa tulosta: erilaisten kokeilujen ja testailujen kautta biisit kehittyy ja saa lisää väriä. Sitä myöten ne alkavat herätellä lisää erilaisia ideoita liittyen biisien esittämiseen, esim. jättiläiskäkikelloja, kahdeksanmetrinen Toblerone-maisemakuva, juoksumatto solistille ja erilaisia salin ilmatilassa lentäviä objekteja...;) Kaikkea ei toki paljasteta etukäteen!

Ja muutakin uutta kivaa on tekeillä, mm. hieno hyväntekeväisyyskeikka telkkarissa eli Plan-ilta lapselle 27.10, jonka tarkoituksena on hankkia lisää suomalaisia kummeja kehitysmaiden lapsille. Siellä ovat mukana myös mm. Tomas Ledin, Helmut Lotti, Step Up Dancers, Tik Tak ja Samuli Edelman!

tv. Turkka

Jiikylä 27.8.2002
Moi

Syyskauden ja samalla myös ns. uuden pelikauden avaus on suoritettu ja veljet ovat jälleen koossa, pienen kesätauon jälkeen. Loppusyksyn/alkutalven konserttisalikiertueen ideointi ja varsinkin treenaaminen on siis täydessä vauhdissa. Töitä on paljon, mutta työ on palkitsevaa: biisit alkavat pikku hiljaa toimia, koreografia- ja lavastusideoita syntyy, nauru raikaa ja välillä käydään vähän bissellä...

Rekka lepää taas Leivonmäellä erinomaisen Ilmosen Timpan hellässä huomassa. Ensi kesä on jo mielessä, huippufiilikset, käsittämättömän hienot yleisöt, kesäyöt, siirtymätaipaleet järvi-Suomessa. Lisäksi unelmissa siintää koko härdellin ajaminen lähimpään laivaan ja manner-Euroopan puolelle!

Pysykää kanavalla, ystävät! Kesä jatkuu, hymy puuduttaa poskia...

tv. Turkka

Jkl 22.07.02
Jou Men ja Wimen!

Jee, on ollut mahtavaa olla rekkarundilla! Olemme pelanneet parhaina päivinä futista parikin tuntia, uineet sopivan näköisissä järvissä suomalaisessa kesäyössä, tarenneetkin riittävästi pukeutuneina, keikkabussissa ja leirintäalueilla on tullut nukuttua ja kukuttua...

Jälleen suuret kiitokset aivan upeille yleisöille ympäri maan: Lavafiilis nousee aivan uudelle tasolle, kun iloinen kesäsuomi juhlii ja nauttii sinisen taivaan ja etelän malliin paahtavan auringon alla. Paitsi että Höytiällä nyt vähän satoi, Kangasniemen jäähallissa oli katto pään päällä ja Kihvelifestareillakin yritti ripotella...

= >

Tunnelma ei tietenkään pienestä kostumisesta latistunut, pikemminkin päin vastoin!! Kangasniemellä oli muuten ehkä paras diskotanssiyleisö pitkiin aikoihin - ihan klubirundihengessä kiemurreltiin!

Kohta homma jatkuu. Perho, Alavus, Ruovesi, Multia, ja elokuun puolella Saarijärvi. Syksymmällä on luvassa täysin uusi show, uudet biisit, konserttisalikiertue kaikilla herkuilla. Biisivaikutteita on imetty taas innolla - mainittakoon innoittajista esim. Rammstein, Trio Niskalaukaus ja vaikkapa Willie Nelson...

Eli Stay Tuned, kiitos että olet jakamassa mieskuoropopin iloa kanssamme.

Tv. Turkka

Jkl 03.07.02
Hau!

Vettä olet voimaa… tulee mieleen kun on viime päivinä katsonut taivaalle Suomenmaassa. Mutta eipä hätiä mitiä, esiintymislavan päällä on yleensä aina jonkun sortin katontynkä, toisin kuin kesäfestariyleisöllä! Toivottavasti jatkossa voisi rauhassa unohtaa sateenvarjon eteisen nurkkaan pitämään seuraa niille olkkarin villakoirille, joista Tuomo laulelee. Ensimmäinen oikein kunnon kesähäppeninkikeikka on takana: Kuopion Viinijuhlat. Jälleen kerran on semmarin syytä kumartaa syvään tupee kourassa – kuopiolaisyleisö hemmottelee meidät pilalle!!! Eli kiitos ja iso käsi vielä kerran tuhansille iloisille viinijuhlijoille!

Ensi viikonloppuna Julle saa sitten kokeilla X-asentonsa toimivuutta Ruisrockin päälavalla! Tuntuu aivan mahtavalta ajatella, että pääsemme samalle stagelle suomalaisten huipputyyppien kanssa ja vielä niin perinteikkäillä festareilla kuin Ruisrock. Allekirjoittanut odottaa jo polvet pehmeinä ainakin Jonna Tervomaan keikkaa… Taisi olla kesä –95 kun viimeksi olemme olleet Ruisrockissa, silloin yhteiskeikalla Miljoonasateen kanssa. Nyt ollaan asialla puhtaasti omin voimin ja varta vasten Ruissalon rantamaisemiin suunnitellulla setillä.

Semirekka alkaa olla valmis. Päädyimme mm. rekan pressuvärityksessä omaperäiseen ja yllättävään ratkaisuun: kiiltävän musta pressu ja siinä valkoiset tekstit… Noo, ehkäpä taianomaiset yllätykset löytyvätkin sitten kontin kätköistä, vaikka päällä lukeekin kyllin kookkaasti, keistä on kyse! Ensimmäinen tilaisuus harrastaa mieskuoropopmobiiliteknologiaa on Tammerfesteillä 17.7.02. Ei muuta kuin bikiniä jalkaan, voidetta selkään ja ulos hankkimaan kesämuistoja ensi talven varalle!

Turkka

Jkl 23.5.02
Terve!

Semmarit esiintyy ainakin Ruisrockissa ja Tammerfestissä! Ja onhan siellä Kihveli soikoon ja Kuopion Viinijuhlat, puhumattakaan rekkarundin spesiaalikeikoista. Jess, kauniin kevään edetessä into ja odotus senkun kasvaa! Kesän keikkakalenteri on täyttynyt sopivan runsaasti, laadusta tinkimättä. Futisreenitkin pyörivät pikku hiljaa, joten FC Semmarit iskenee entistä hurjempana loppukesän rockfutis-SM -karkeloissa. Koskaan ei ole näin ajoissa ruvettu reenaamaan potkupalloa... Hitsipillit ritisevät ja rälläkkä ujeltaa myös tuolla Keski-Suomen sydänmailla - alan sepät kasaavat jo kovaa kyytiä semmarishow-superlavaa. Semirekan kanssa kuivaharjoitellessa huomasimme, että lavan tukijalat pitää laskea maahan keikan ajaksi, muuten menee pian koko rekka nurin!

Kiitokset semipainoskaban vastaustulvasta! Erittäin lähelle osuvia veikkauksia on tullutkin ja aivan loistavia, painavia perusteluja vastauksille. Palaamme aiheeseen. Vaasan keikallahan takahuoneessa parisenkymmentä nakupelleä kävi puntarin päällä seisomassa ja valvovien silmien alla kirjattiin tulokset pilkulleen ylös.

Radio Suomen soittolistalla Muistatko komeili viime viikon viidenneksi soitetuimpana biisinä. Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet toivomuksia radioasemille! Jatkakaahan toimittajien häiriköintiä...

Aurinkoisin terveisin, Turkka

Jkl 15.04.2002
Moi!

Semikevään yksi kohokohdista lähestyy: Muistatko-single julkaistaan 2.5.2002! Sinkun ostaminen on tehty aivan erityisen hankalaksi, nimittäin se ei tule myyntiin lainkaan! Halukkaat saavat sen meiltä lahjaksi, näin kevään ja tulevan, hienon kesän kunniaksi. Jaamme levyä radioasemille ja sen voi kuka tahansa imuroida ihan luvan kanssa kotisivuiltamme. Pommittakaapa, ystävät radioasemia sitten toukokuussa musatoivesoitoilla, niin saadaan reipashenkistä mieskuoromusiikkia eetteriin! Singleen liittyen luvassa on myös uskomattomia "kilipaaluja" täällä sivuillamme, kuten Pasi asian ilmaisisi...

Neuvottelut kesän festarikeikkojen osalta edistyvät pikku hiljaa. Hartaissa toiveissamme on esiintyä mm. Turun ja Tampereen suunnalla järjestettävissä karkeloissa.

Kiitokset kaikille kovasta kiinnostuksestanne rekkarundiamme kohtaan! Ympäri Suomea on tullut aivan loistavia tarjouksia. Hyvät bileet, mukavaa seuraa ja tyyny jolle aamuauringon noustessa saisi kallistaa päänsä - siinä muutamia peruspilareita onnistuneelle semitapahtumalle! Joka paikkaan emme kuitenkaan ehdi ja jostakin pitäisi vähän esiintymispalkkioitakin saada, muuten jää pian koko kuormuri talliin värjöttelemään...

Menkäähän rannoille kuuntelemaan sulavan jään rapinoita!

tv. Turkka

Jkl 25.03.2002
Helou Ystävät!

Keikka sellaisella paikkakunnalla, jolla ei olla aikaisemmin käyty, on aina spesiaali ja piristävä juttu. Parkanossa oli hieno meininki Käenkoski-salissa: Talo täynnä porukkaa ja eivät olleet moksiskaan, vaikka tulimme bussilla emmekä panssarivaunulla. Ja löylyt olivat hyvät, avanto raikas!

Varsinainen ensi kesän hyökkäysvaunu kukkaset piipussaan on tietenkin semmarirekka, jolla on tarkoitus viilettää ristiin rastiin kukoistavaa kotimaata. Ja siellä missä hyvältä tuntuu, läjäytetään rekasta kylki auki, pamautetaan sähköt päälle ja ruvetaan vetämään mieskuoropoppia. Löytyisikö yhtään tunnelmallista maatilaa, jonka pihamaalle voisi tulla vetämään pienimuotoisen kesäillan privaattishown? Ilmoittautukaa allekirjoittaneelle!? Tai voidaanhan me vaan kurvata sopivan näköisestä tienhaarasta lakki kourassa...

Kesäsinglemme "Muistatko" on lähes valmis. Iskuryhmä lähtee vielä tällä viikolla masteroimaan äänitettä Tukholmaan, sitten kannet painoon jne. Ja kaikkea muuta mukavaa. Kevät hiipii, aurinko paistaa, uusia semmari-ipanoita on syntynyt ja syntyy lisää... Eipä hassumpaa! Nähdään!

tv. Turkka

Jkl 19.02.2002
Helou!

Ja terveiset lumipyryisestä Jyväskylästä. Viime viikonloppuna treenattiin ihkauusia biisejä! Ohjelmistosta löytynee jatkossa siis ainakin tarinaa arkisesta lomankaipuusta, kainuulaisen vanhanpojan naisenmetsästyksestä ja aamuisesta bussipysäkistä. Kesäsuunnitelmiin kuuluu Suomen kiertäminen omavalmisteisella rekanlavasysteemillä, saa nähdä kuinka poikain käy! Ja eräs kesähenkinen sinkkubiisi on nyt äänitetty ja enää miksausta vailla - on aina mukavaa saada tallennettua semmaribiisejä ihan levylle asti.

Seuraava keikka on Parkanossa, joten Panssarivaunulla Parkanoon -biisihän oli aivan ehdottomasti kaivettava naftaliinista. Haaveilemme myös mm. oman trukin tai hiab-nosturin hankkimisesta, radio-ohjattavasta kuumailmapallosta, nahkashortseista ja muutamista muista mieskuorolauluun oleellisesti kuuluvista perussysteemeistä. Pysykäähän kuulolla, ystävät!

tv. Turkka

Jkl 23-01-2002
Moi!

Uusi semmarivuosi on taas hyvässä vauhdissa. Kauden 2002 avaus vietettiin Multialla, Reiman isossa metsäpirtissä ja treenaamisen merkeissä tietenkin. Taas on kova into päästä toteuttamaan kaiken maailman visioita ja hörhöttelemään bussilla pitkin suomenmaata. Kevään ohjelmaan kuuluu ainakin treenaamista ja keikkailua. Vanhaan malliin jatketaan eli noin joka kolmas viikonloppu menee täällä Jyväskylässä perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään, mieskuoropopin merkeissä.

Vuoden ensimmäinen keikka vedettiin Jyväskylän paviljongissa tammikuun 9, kirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden tapahtumassa. Seuraavaksi suunnataan Helsinkiin heti helmikuun alussa. Siellä on A-lehtien järjestämä yksityistilaisuus, jossa solistinamme vierailee Veeti Kallio! Yhteistyötä tehdään suurella innolla sekä oman tuotantomme että cover-materiaalin parissa.
Keväämmällä ajellaan myös panssarivaunulla Parkanoon ja saatetaanpa heilua jopa tv-kameroiden edessä, mene ja tiedä. Pysytelkää kuulolla, rakkaat ystävät - nähdään taas jossain. Ja jos joskus menet Multialle, käy toki Korsubaarisa!

Tv. Turkka

© Semmarit 2007, Ulkoasu: Tero Ahonen, Toteutus: Jari Pennanen